Jyväskylän Uusi Apteekki

Kesän lämmetessä ja auringon paistaessa yhä korkeammalta on tärkeä päivittää aurinkosuojatuotteet kuntoon. Kesäistä keskipäivää kannattaa viettää katoksen tai varjon alla ja ohuet, pitkähihaiset vaatteet ovat mukava ja tehokas keino estää ihon palamista.

Näiden konstien lisäksi aurinkosuojatuotteet ovat olennainen osa ihon suojaamista UV-säteilyltä. Kun käytät aurinkovoidetta, muista rasvata iho ennen ulos menemistä, lisätä voidetta kolmen tunnin välein ja aina uimisen jälkeen.

Muista myös, että lämpimässä kelissä iho haihduttaa runsaasti nestettä, jonka vuoksi säännöllinen veden tai nesteytysvalmisteen juominen pitkin päivää on erityisen tärkeää elimistön kuivumisen ehkäisemiseksi.

1. Miksi auringolta pitää suojautua?

Auringon ultraviolettisäteily (UV) on merkittävin UV-säteilyn lähde elinympäristössä. Ihon altistuminen suurille määrille UV-säteilyä ja ihon palaminen lisäävät riskiä sairastua ihosyöpään. Ihomelanooman tunnettuja vaaratekijöitä ovat ihon toistuvat palamiset erityisesti nuoruusiällä, kun muiden ihosyöpien sairastumisriskiä kasvattaa ihon saama UV-säteilyn kokonaismäärä. UV-säteily myös vanhentaa ihoa ennenaikaisesti.

UV-säteily on petollista, sillä ihon palaminen ilmenee vasta jälkeenpäin aikaisintaan 6 tunnin kuluttua altistumisesta ilmenevänä punoituksena. Punoitus on voimakkainta noin 24 tuntia auringonvalolle altistumisesta.

UV-säteily voi vahingoittaa myös silmiä. Äkillisen liika-altistuksen merkki on sarveiskalvojen tulehdus (lumisokeus), joka voi ilmetä aurinkoisilla hangilla hiihtelyn jälkeen. Silmiä onkin syytä suojata aurinkolaseilla.

2. Mitä eroa on UVA- ja UVB-säteilyllä?

Maahan tulevasta auringon ultraviolettisäteilystä 95 prosenttia on UVA-säteilyä. UVB-säteilyä pääsee ilmakehään asti noin viisi prosenttia.

UVB-säteily stimuloi ihon melaniinin tuotantoa. Se on pigmentti, joka tekee ihon ruskeaksi. Se on myös säteilyä, joka saa ihon palamaan ja punoittamaan, kun auringolle altistutaan liikaa. Melaniinisolujen tuotanto voi tehdä ihosta paksumman ja riskinä on pigmenttiläiskien muodostuminen. UVB-säteilyssä positiivista on se, että se auttaa ihoa muodostamaan D-vitamiinia.

UVA-säteily tunkeutuu syvemmälle ihoon ja se muodostaa 90 prosenttia UV-säteilystä, mutta se ei ole läheskään yhtä voimakas kuin UVB-säteily. Ihon ikääntymisen merkit heikentyneen kimmoisuuden ja ryppyjen muodossa johtuvat pääosin UVA:sta. UVB-säteiden sijaan UVA-säteet eivät tunnu eli ne eivät polta iholla. UVA auttaa myös ihossa olevaa melaniinia värjääntymään ruskeaksi. Sekä UVA- että UVB-säteet voivat aiheuttaa syöpää, jos niille altistutaan liikaa. Siksi on tärkeä suojautua eri tavoin ja käyttää aurinkovoiteita, jotka suojaavat sekä UVA- että UVB-säteilyltä.

3. Mitä eroa on kemiallisella ja fysikaalisella suojalla?

Kemiallinen aurinkosuoja regaoi ihon kanssa sitoen haitallisia säteitä ja muuttaa ne vaarattomaksi infrapunasäteilyksi eli lämmöksi. Fysikaalinen suoja toimii sen sijaan eräänlaisena peilinä ja se heijastaa pois UV-säteet muuttamatta niitä. Tuotteet, joissa on paljon fysikaalisia suodattimia muodostavat iholle valkoisen kalvon. Se auttaa näkemään, mihin tuotetta on levitetty. Monet vanhemmat arvostavat tätä ja siksi sitä käytetään useammin lapsille suunnitelluissa tuotteissa. Tuotteet, joissa on kemiallisia suodattimia tai tuotteet, joissa on molempia suodatintyyppejä, ovat läpikuultavia. Sekä kemialliset että fysikaaliset suodattimet antavat hyvän suojan.

4. Ruskettuuko iho, jos käytän aurinkosuojatuotteita?

Kyllä ruskettuu, mutta hitaammin kuin ilman aurinkosuojavoiteiden käyttöä. Vaikka aurinkovoiteet oikein käytettyinä pystyvät estämään UV-säteilyn aiheuttaman palamisen, ne eivät estä kokonaan UV-säteilyn vaikutuksia ihoon. UV-säteilyä pääsee tunkeutumaan koko ajan pieniä määriä iholle voiteista huolimatta, vaikka voiteen aurinkosuojakertoimen tarjoamaa suoja-aikaa ei vielä olisikaan ylitetty ja auringossa oleskeltaisiin vain suojakertoimen osoittaman ajan. Täten iho ruskettuu ja pahimmassa tapauksessa se voi jopa palaa aurinkorasvojen käytöstä huolimatta.

5. Mikä määrä aurinkovoidetta on riittävä?

Auringonsuojavoide levitetään iholle noin puoli tuntia ennen ulos menoa ja sitä lisätään parin tunnin välein sekä aina uinnin ja ihon kuivaamisen jälkeen.

Voidetta pitää levittää runsaasti, sillä suoja perustuu osin paksuun voidekerrokseen. Käytä tuotetta reippaasti – noin 30 millilitraa on määrä, jonka aikuisen vartalo tarvitsee kullakin rasvauskerralla. Muista suojata myös hiusraja ja -jakaus.

Vaalean, hyvin palamisherkän ihon suojauksessa käytettävän suojakertoimen (SPF) pitää olla vähintään 30, mieluummin 50+ ja sisältää UVA-suoja. Lasten suojavoiteissa SPF:n on hyvä olla 50 tai 50+. Onnistuneessa auringon UV-säteilyltä suojauksessa iho ei rusketu.

6. Miten lasten iho suojataan auringolta?

Vauvojen ihoa ei saa altistaa voimakkaalle auringonvalolle. Jos olet vauvan kanssa ulkona kello 10 ja 16 välillä, pysytelkää varjossa. Suojaa vauvaa luonnollisin keinoin vaunuilla, harsoilla, rattaiden kuomulla, päivänvarjolla sekä sopivalla vaatetuksella ja aurinkolaseilla. Vauvoille ei suositella käytettäväksi aurinkosuojavoiteita. Tarvittaessa 6-12 kuukauden ikäiselle lapselle voi olosuhteiden niin vaatiessa levittää esimerkiksi jalkojen iholle erityisesti heille tarkoitettua valmistetta. Kysy lisää apteekista.

Leikki-ikäisetkin on tärkeä pitää pois auringosta kello 11 ja 15 välillä, suosi varjoisia leikkipaikkoja kuten puiden tai rakennettujen katosten varjostamia puistoja. Pue lapselle päähine, joka suojaa kasvot ja niskan, sekä aurinkolasit. Uimarannalla lapse kannattaa pukea pitkähihaisiin ja -lahkeisiin aurinkosuojavaatteisiim, joilla on mukava myös uida. Vaatteet suojaavat paremmin kuin helpommin poispeseytyvä voide.

Paljaat ihoalueet kannattaa suojata lapsille tarkoitetulla vähintään SPF 50 ja UVA-suojan sisältävällä auringonsuojavoiteella, jota pitää lisätä aina uinnin jälkeen ja muuten vähintään 2 tunnin välein. Lapsille tarkoitetuissa aurinkosuojatuotteissa on joko pelkästään fysikaalisia (titaania tai sinkkiä sisältäviä), valoa ihosta pois heijastavia auringonsuojafilttereitä tai lisäksi kemiallisesti UV-säteilyyn reagoivia voiteita. Lasten aurinkosuojatuotteet on suunniteltu vesi- ja rantaleikit huomioden, ja siksi tuotteet ovat hyvin vedenkestäviä ja sopivat myös lasten herkälle iholle.

Asiantuntijana Taina Pitkänen, proviisori, Jyväskylän Uusi Apteekki 

Turvalliset ja luotettavat aurinkosuojatuotteet koko perheelle Uudesta Apteekista Sokkarilta tai verkosta. Autamme sinua sopivien tuotteiden valinnassa!